Loppugaalassa innostumista ja onnistumista!

Voimaantuminen, innostuminen, vastuullisuus, positiivisuus, onnistuminen, toivo… Viimeisten minuuttien sanat antavat ymmärtää, että kestävyystieteen teemakurssin loppugaala meni aikas mukavasti! Osallistujilta kyseltiin sen hetken tuntemuksia ja nuo sanat ovat juuri sitä, mitä tarvitaan muutokseen kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Loppugaalassa näimme aivan upeat esitykset lukiolaisten projektitöistä: mahtavat hissipuheet, esitykset ja itse projektit! Hissipuheet aloitti Arten, joka kertoi toiveestaan antaa taiteen avulla äänen kaikille ilmaistakseen tuntemuksiaan ympäristöstä: yhteisötaideteos Rotuaarilla antaa tähän varmasti hienon mahdollisuuden. Toisena esiintynyt Stupid City Rebels halusi elävöittää Oulun keskustaa maalaamalla roskiksiin paikallista luontoa ja kiinnittää samalla huomiota globaaliin roskaongelmaan.

Kolmas ryhmä Ekonerot kertoi luomastaan nerokkaasta sovelluksesta, jolla koulujen ruokahävikkiä pyritään vähentämään esimerkiksi kilpailun ja palkintojen tuoman motivaation kautta. Kaikki ryhmät saivat ylistävää palautetta ja vaikutti siltä, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, miksi nuoret täytyy ottaa mukaan päätöksentekoon ja ratkaisujen toteuttamiseen!

Kurssin raamina toimineet Agenda2030-tavoitteet näkyivät niin asiantuntijapuheenvuoroissa kuin lukiolaisten hissipuheissa ja ovatkin oiva tapa jaotella tarvittavia ratkaisuja. Tulevaisuuksia on monenlaisia ja parasta tulevaisuutta kohti kulkeminen riippuu jokaisesta meistä. Yhteistyössä on voimaa! Osallistujissa oli väkeä yliopistoista, ammattikorkeakoulusta, kaupungilta, kouluilta, yrityksistä, järjestöistä ja yhdistyksistä. Mitä kaikkea tällä porukalla voisikaan tehdä?!

Loppugaalan päätteeksi kuuntelimme kasvihuoneen vehreydessä ja veden suloisessa solinassa ajatuksia herättävää ja tanssijalkaa vipattavaa musiikkia: Eelis Saurio sävelsi huikean Protestilaulun tätä tilaisuutta varten ja Jukka Takalo esitti päivän teemoihin kauniisti sointuvan kappaleen Metsä meidän. Musiikkiesitykset oli omistettu upean työn tehneille lukiolaisille.

Kurssin suunnittelijana ja ohjaavana opettajana ei voi olla kuin kiitollinen upeasta porukasta kurssin ympärillä: kurssi-idea Helsingin yliopistosta ja kevään työryhmältä Oulussa, lukiolaiset, tuutorit, mentorit ja kaikki muut tahot, joita en edes kaikkia voi tässä luetella. Tämä kurssi järjestettiin siis ensimmäistä kertaa, mutta se on saanut valtavasti hyvää palautetta ja toiveen, että vastaavaa järjestettäisiin myöhemminkin. Onneksi myös kriittistä ja rakentavaa palautetta olemme saaneet – sitä toivomme lisää! Muun muassa harmiteltiin, ettei alkutapaamisessa olleita porkkanakakkuja ollut loppugaalassa tarjolla. 😉 Tilalla oli kuitenkin kausituotteilla täytettyjä vegaanisia luomucroissantteja ja pikkuleipiä Juhula Cateringin toimesta.

Kurssin lopuksi blogiin tulee vielä lukiolaistemme kirjoituksia sekä aivan lopuksi tulevaisuutta pohtiva ja vuotta summaava kirjoitus allekirjoittaneelta. 🙂 Loppugaalasta tehtiin myös juttu Kalevan Yhteisöt-sivulle 8.4. (kuvat alla).

SUURKIITOS kaikille näiden kukkasten myötä!

Kestävyystieteen teemakurssi alkoi!

Talvinen puutarha odottaa kurssilaisia

Upeaa! Kestävyystieteen teemakurssi aloitettiin 12.12.2018 Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa lukiolaisten, mentorien, tuutorien sekä muiden paikalle saapuneiden järjestäjien ja vieraiden kanssa. Mikä innostava iltapäivä! 🙂

Kasvitieteellisen puutarhan aula valmiina vastaanottamaan innokkaat opiskelijat, mentorit, tuutorit ja muut vieraat!

Saimme kasaan mahtavan monimuotoisen porukan kurssin alkutapaamiseen! Mukana kurssilla on 19 lukio-opiskelijaa viidestä eri lukiosta Oulusta, 17 mentoria niin korkeakouluista, kaupungilta, yrityksistä kuin järjestöistä sekä 4 opettajaopiskelijaa. Tällä kokoonpanolla saamme varmasti hienoja projekteja aikaan!

Kurssin tarkoituksena on tuoda kestävyystiedettä lähemmäs käytäntöä tekemällä projekteja, joissa lukiolaiset pyrkivät ratkaisemaan jonkin kestävyystieteen alan ongelman heidän lukiollaan, asuinalueellaan tai lähiympäristössään. Lukiolaiset oppivat kurssilla tulevaisuuden taitoja, kuten yhden maapallon rajoissa elämistä, ryhmässä toimimista sekä saavat kontakteja mahdollisiin tuleviin opinahjoihin ja työelämään.

YK:n Agenda2030-tavoitteiden keskinäisten riippuvuuksien pohdintaa sekä paikallisten esimerkkien keksimistä.

Projektien toteuttamiseen ja suunnitteluun opiskelijat saavat tukea omalla koulullaan tuutoreilta eli opettaja-opiskelijoilta, jotka ovat kestävyystieteen teemoihin jo aiemminkin perehtyneet, sekä mentoreilta eli jo alalla työskenteleviltä tai vapaaehtoistyötä tekeviltä asiantuntijoilta. Lisäksi tukena on allekirjoittanut eli kurssin ohjaava opettaja. Lisäinfoa kurssin käytännöistä päivitetään tähän blogiin tammikuussa ryhmien projektien tarkentuessa sekä kurssin edetessä!

Alkutapaamisessa saimme kuulla upeita esityksiä:

  • WWF Suomelta saimme kuulla Skypen välityksellä Essi Aarnio-Linnanvuoren innostavan asiantuntijapuheenvuoron kestävästä kehityksestä, maapallon tilasta nyt sekä keinoistamme vaikuttaa.
  • Opiskelija Katri Kurkela kertoi opiskelijan näkökulman Agenda 2030 -tavoitteisiin sekä loistavia vinkkejä kestävän kehityksen eteenpäin viemiseen.
  •  Esimerkkeinä vastuullisesta yritystoiminnasta kuulimme Skypen kautta Lorin von Longo-Liebensteinin esityksen sienten käyttömahdollisuuksista sekä vasta avanneen Mallaamon perustajien Inka ja Vilman puheenvuoron vaatelainaamosta.
  • Lopuksi vaikuttava mentori- ja tuutorijoukko esitteli itsensä opiskelijoille ja toisilleen.

Hulppeat tilat kurssin aloittamiseen.

Kuulimme vierailijoiden lisäksi:

  • kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa tilaisuus pidettiin
  • hankkeesta, johon kurssi liittyy
  • tulevaisuuden visioista ja yhteistyöstä Helsingin vastaavan kurssin kanssa
  • Agenda 2030-tavoitteista toiminnallisen tehtävän kautta

Tapahtuman lopussa opiskelijat pääsivät ryhmäytymään kuljeksien kasvihuoneiden vehreydessä ja ideoimaan mahdollisia projektiaiheitaan. Tapahtuman tarjoilut hoituivat vegaanisina ja reilun kaupan kahvilla ja teellä höystettynä.

clone tag: 1672641267260469431

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille ja järjestelyissä auttaneille! Lopun palautekysely paljasti osallistujien olleen inspiroituneita ja innostuneita, mutta ehkä myös hieman sekavia. Tällainen olo oli myös järjestäjällä. Jatketaan tammikuussa! Odotan innolla. 🙂