Arten: ”Matalan kynnyksen toimintaan oli helppo lähteä mukaan”

Arten:

Kestävyystieteen kurssi oli ihan mahtava kurssi, ja me ainakin pidimme paljon. Mukaan me lähdimme kukin omista syistämme, jotka vaihtelivat ilmastoahdistuksesta haluun luoda ratkaisuja innovaatioiden avulla. Tällaiseen matalan kynnyksen toimintaan oli siis helppo lähteä mukaan, vaikka ihan vain katsomaan miten sujuu.

Meille itsellemme kävi niin, että puolivahingossa päädyimme mukaan järjestämään I love muovi -kampanjaa. Alkujaan projektin idea syntyi heti alkutapaamisen jälkeen, kun istuttiin bussissa yliopistolta keskustaan. Kurssilla ideaa sitten pyöriteltiin ja muokattiin kunnes osallistuimme Tapahtumaklinikalle. Sieltähän meidät poimittiin suoraan mukaan tulevaan I love muovi -kampanjaan, jossa sitä nyt ollaan. Eli 26.4. meidät löytää Rotuaarinpallolta taiteilemassa kaikkien halukkaiden kanssa yhteisötaideteosta. Tulkaahan siis käymään ja tekemään omat supersankarinne suojelemaan Maata eli Rotuaarinpalloa valtaisalta meren muoviaallolta!

Kurssi avasi meille monia ovia ja meidän ryhmä sai aikamoisen tietopaketin kaikesta siitä verkostoitumisesta, mitä ei päällepäin näe. Muun muassa myös perus tiimityöskentelyn salat ja pitchaukset tulivat paremmin tutuiksi. Koska kurssi antaa oppilaille todella avoimet kädet, on mahdollisuus lähteä projektilla melkein mihin tahansa haluamaansa suuntaan. Paljon erilaisia asioita tuli opittua ja paljon saatiin mahtavia mahdollisuuksia, joten seisomme täysin kurssin takana ja kannatamme sille osallistumista.

Lopuksi haluamme vielä kiittää Paulaa ja tuutoreita ja kaikkia muita auttaneita siitä, että olitte niin mahtavia.

Arten – Viivi, Johanna ja Elina (OSYK ja Lyseo)

Ps. Paula sitten hommaa sitä sairaan hyvää porkkanakakkua kaikkiin tapaamisiin niin saadaan tulevillekin kursseille osallistujia 😀


Kestävyystieteen kurssilla vähentämään ruokahävikkiä: kurssin etenemistä Ekonerot-ryhmän kertomana

EKONEROT:

Tervehdys!

Me olemme Ali Ylikoski ja Lassi Huttunen Oulun normaalikoulun lukiosta. Saimme kuulla kestävyystieteen teemakurssista kurssista eräältä koulumme opettajalta, ja päätimme lähteä mukaan kurssista suuresti kiinnostuneina. Olemme kiinnostuneita erilaisista yhteiskunnallisista asioista ja luonnollisesti myös innovaatiosta ja kestävästä kehityksestä, joten kurssi vaikutti hyvin mielenkiintoiselta.

Olemme kiinnostuneita oppimaan enemmän kestävästä kehityksestä ja saamaan uusia näkökulmia ja lisää tietoa aiheesta. Tavoitteemme kurssin aikana on kehittää kilpailumuotoinen projekti ja siihen kuuluva puhelinsovellus Oulun koulujen ruokahävikkiä vastaan ja samalla lisätä ihmisten tietoisuutta ruokahävikistä ja sen vaikutuksista sekä paikallisella että maailmanlaajuisella tasolla.

Projektimme Ekonero on lähtenyt hyvin käyntiin, ja olemme alkaneet kehittää ideaa puhelinsovelluksesta, selvittäneet ruokahävikkiongelman suuruutta ja pohtinet tapoja muuttaa ihmisten toimintaa ruokahävikin suhteen. Tuutori- ja mentoritapaamisissa olemme saaneet hyviä vinkkejä idean kehitykseen sekä oppineet katsomaan asia useasta eri näkökulmasta ja siten tekemään uusia oivalluksia sen pohjalta.

Työtä tehdessä olemme todellakin huomanneet, kuinka suuresta ongelmasta ruokahävikissä on kyse jo pelkästään Oulun kaupungin kouluissa. Olemme edistyneet projekti-idean suunnittelussa ja onnistuneet luomaan itsellemme hyvän kuvan siitä, miten voimme jatkaa idean kehittämistä ja aloittaa itse projektin toteuttamisen lähiaikoina.

Jatkamme innolla projektin kehittämistä ja uskomme oppivamme paljon uutta!

Hyvää viikonloppua toivottaen,

Ali ja Lassi