Stupid City Rebels: ”Kurssilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöönsä”

Stupid City Rebels:

Hei vaan kaikille!

Nyt on kurssi porskutettu läpi ja projektin pitchaus hoidettu. Viimeiset viikot olivat tiivistunnelmaisia ja stressiä nostattavia. Siitä huolimatta saimme aikaan omasta mielestämme hyvän projektin alun, jonka pystyimme ylpeänä esittämään loppugaalassa. Loppu fiilikseltä olemme todella huojentuneita siitä, kuinka hyvän vastaanoton projektimme sai ja kuinka gaalaa muutama päivä ennen ilmaantunut sairastuminen ei estänyt meitä esittämästä.

Yleiset fiilikset koko kurssia kohtaan ovat todella positiivisia ja kummatkin meistä ovat sitä mieltä, että opimme hyödyllisiä taitoja kurssin aikana. Pitchaus puheen tekeminen oli erityisesti yksi niistä asioista, joista kumpikaan meistä ei tietänyt mitään ennen kurssia. Koimme sen kuitenkin todella käytännölliseksi ja hyödylliseksi tulevaisuutta varten.

Roskakorien puute Oulun keskustassa oli alun perin tiimimme ydin ongelma, mutta kurssin edetessä tuli esiin, että roskakoreista ei ole puutetta. Puutteen tunne johtui pääosin siitä, ettei roskakoreja pysty erottamaan kaupunkiympäristössä. Pönttöjen harmaa väri sulautuu ympäristöön liian hyvin, jonka takia päätimme, että voisimme taiteen keinoin tehdä koreista näkyvämpiä. Roskakoreihin maalattaisiin niiden ympäristössä esiintyviä eläimiä, kuten torilla lokkeja ja vaikka puistoissa siilejä. Olimme myöskin yhteydessä projektin aikana erilaisiin toteuttaja vaihtoehtoihin, kuten Myllytullin kuvataideluokat, Oulun katutaide RY ja Oulun Taiteilijaseura. Kaikki pitivät projektiamme hyvin kiinnostavana ja 2/3 olivat myöskin innostuneita osallistumaan maksusta ja ilman.

Projektin tulevaisuus on vielä melko epäselvä, mutta hyvän palautteen perusteella kaupungin vastaavat olivat kiinnostuneita ja yleisö piti ideastamme todella paljon. Emme itse ajatelleet olevan enää projektin toteutuksessa mukana, mutta teemme kyllä kaikkemme, että joku ottaisi ideamme ja toteuttaisi sen.

Loppujen lopuksi kurssi oli todella mukava ja uusi kokemus, josta todellakin tulemme hyötymään tulevaisuudessa. Toivomme todellakin, että kurssille osallistuisi suurempi määrä lukiolaisia, koska kurssilla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöönsä, oppia hyödyllisiä projekti taitoja ja saada myöskin kosketusta Oulun Yliopistoon. Suositellaan todellakin kaikille edes vähän kiinnostuneille! 🙂

Terveisin, Ama Penttilä ja Hilma Heinonen, OSYK.

Kestävyystieteen teemakurssi alkoi!

Talvinen puutarha odottaa kurssilaisia

Upeaa! Kestävyystieteen teemakurssi aloitettiin 12.12.2018 Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa lukiolaisten, mentorien, tuutorien sekä muiden paikalle saapuneiden järjestäjien ja vieraiden kanssa. Mikä innostava iltapäivä! 🙂

Kasvitieteellisen puutarhan aula valmiina vastaanottamaan innokkaat opiskelijat, mentorit, tuutorit ja muut vieraat!

Saimme kasaan mahtavan monimuotoisen porukan kurssin alkutapaamiseen! Mukana kurssilla on 19 lukio-opiskelijaa viidestä eri lukiosta Oulusta, 17 mentoria niin korkeakouluista, kaupungilta, yrityksistä kuin järjestöistä sekä 4 opettajaopiskelijaa. Tällä kokoonpanolla saamme varmasti hienoja projekteja aikaan!

Kurssin tarkoituksena on tuoda kestävyystiedettä lähemmäs käytäntöä tekemällä projekteja, joissa lukiolaiset pyrkivät ratkaisemaan jonkin kestävyystieteen alan ongelman heidän lukiollaan, asuinalueellaan tai lähiympäristössään. Lukiolaiset oppivat kurssilla tulevaisuuden taitoja, kuten yhden maapallon rajoissa elämistä, ryhmässä toimimista sekä saavat kontakteja mahdollisiin tuleviin opinahjoihin ja työelämään.

YK:n Agenda2030-tavoitteiden keskinäisten riippuvuuksien pohdintaa sekä paikallisten esimerkkien keksimistä.

Projektien toteuttamiseen ja suunnitteluun opiskelijat saavat tukea omalla koulullaan tuutoreilta eli opettaja-opiskelijoilta, jotka ovat kestävyystieteen teemoihin jo aiemminkin perehtyneet, sekä mentoreilta eli jo alalla työskenteleviltä tai vapaaehtoistyötä tekeviltä asiantuntijoilta. Lisäksi tukena on allekirjoittanut eli kurssin ohjaava opettaja. Lisäinfoa kurssin käytännöistä päivitetään tähän blogiin tammikuussa ryhmien projektien tarkentuessa sekä kurssin edetessä!

Alkutapaamisessa saimme kuulla upeita esityksiä:

  • WWF Suomelta saimme kuulla Skypen välityksellä Essi Aarnio-Linnanvuoren innostavan asiantuntijapuheenvuoron kestävästä kehityksestä, maapallon tilasta nyt sekä keinoistamme vaikuttaa.
  • Opiskelija Katri Kurkela kertoi opiskelijan näkökulman Agenda 2030 -tavoitteisiin sekä loistavia vinkkejä kestävän kehityksen eteenpäin viemiseen.
  •  Esimerkkeinä vastuullisesta yritystoiminnasta kuulimme Skypen kautta Lorin von Longo-Liebensteinin esityksen sienten käyttömahdollisuuksista sekä vasta avanneen Mallaamon perustajien Inka ja Vilman puheenvuoron vaatelainaamosta.
  • Lopuksi vaikuttava mentori- ja tuutorijoukko esitteli itsensä opiskelijoille ja toisilleen.

Hulppeat tilat kurssin aloittamiseen.

Kuulimme vierailijoiden lisäksi:

  • kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa tilaisuus pidettiin
  • hankkeesta, johon kurssi liittyy
  • tulevaisuuden visioista ja yhteistyöstä Helsingin vastaavan kurssin kanssa
  • Agenda 2030-tavoitteista toiminnallisen tehtävän kautta

Tapahtuman lopussa opiskelijat pääsivät ryhmäytymään kuljeksien kasvihuoneiden vehreydessä ja ideoimaan mahdollisia projektiaiheitaan. Tapahtuman tarjoilut hoituivat vegaanisina ja reilun kaupan kahvilla ja teellä höystettynä.

clone tag: 1672641267260469431

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille ja järjestelyissä auttaneille! Lopun palautekysely paljasti osallistujien olleen inspiroituneita ja innostuneita, mutta ehkä myös hieman sekavia. Tällainen olo oli myös järjestäjällä. Jatketaan tammikuussa! Odotan innolla. 🙂